26.3.2020 · Lukuaika noin puolitoista minuuttia (228 sanaa)

Mistä tunnistat homerakennuksen?

Arvioiden mukaan jopa 800 000 suomalaista altistuu päivittäin kosteus- ja homevaurioille. Havaittavia muutoksia voivat olla esimerkiksi poikkeuksellinen haju tai väri, pintojen tummuminen tai maalin irtoaminen.  Jos rakennuksessa työskentelevillä tai asuvilla on normaalia tiheämmin päänsärkyä, väsymystä tai flunssan kaltaisia oireita, ne voivat johtua sisäilmasta. Mistä tiedät, että altistut homeelle?

Yleensä terveyshaittoja aiheuttavat vauriot ovat piilossa rakenteiden sisällä, joten niiden löytäminen on hankalaa. Useimmiten epäilykset heräävät, kun asukkaat, koululaiset tai työntekijät potevat esimerkiksi pitkittyneitä flunssia, rakennuksessa haisee oudolta tai rakenteista löydetään vaurioita.

Oireet

Oireileminen on yksilöllistä. Toiselle pienikin homeitiöiden määrä sisäilmassa voi laukaista oireilun. Homealtistuneilla voi olla alkuvaiheessa ärsytys- ja yleisoireita. Jos altistus jatkuu pitkään, voi ilmaantua toistuvia hengitystieinfektioita ja tulehduskierrettä. Oireina saattaa olla esimerkiksi allergista nuhaa, infektiosairauksia, kuten flunssaa, välikorva- ja poskiontelontulehduksia.

Poikkeuksellinen haju

Homepölyn ja homeenhajun määrä sisäilmassa riippuu monesta tekijästä. Siihen vaikuttavat muun muassa homevaurion sijainti, laajuus, ilmayhteys, painesuhteet, ilmavuodot ja ilmanvaihto. Jos rakennuksessa on esimerkiksi makea, omenainen tai tunkkainen, maakellarimainen haju, se pitää tutkia.  On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikki mikrobit eivät aiheuta aistittavaa hajua.

Vauriot rakenteissa

Yleisimpiä tunnusmerkkejä homevauriosta ovat: materiaalien värimuutokset, laattojen irtoaminen, tapettien kupruilu, maalin hilseily, sisustuslevyn turpoaminen, pinnoilla näkyvä puuterimainen, harsomainen tai pistemäinen kasvusto.

Jos havaitset minkä tahansa näistä hälytysmerkeistä, ota yhteyttä rakennusterveysasiantuntijaan.

Nii­na Kes­ti

Ra­ken­nus­ter­vey­sa­sian­tun­ti­ja (RTA)
Ho­me­sii­vous­ten suun­nit­te­lu

045 322 4995
nii­na.kes­ti@pois­toa.fi