29.8.2019 · Lukuaika hieman yli minuutin (176 sanaa)

Poistoa Oy:lle huippupalkinto Eurooppa-foorumissa

Turun Eurooppa-foorumissa palkittiin 29.8.2019 kolme yritystä Entrepreneurial Spirit of Turku -palkinnolla. Poistoa Oy sai Growth in Sight -kategoriassa palkinnon nopeasta kasvusta ja erinomaisista kasvunäkymistä.

Kiitospuheessaan yrittäjä Niina Kesti kertoi olevansa erityisen iloinen palkinnosta, sillä puhtausalaa harvoin huomioidaan näin merkittävissä tilaisuuksissa. Palkinto on tunnustus koko alalle.

Palkitsemisessa Niina Kestiä lämmitti erityisesti se, että tänä vuonna Eurooppa-foorumin teema on tiede ja tutkimus. Poistoa on rakentanut kasvuaan nimenomaan tutkimustietoa ja -tuloksia hyödyntäen.

Perustajansa Niina Kestin johdolla Poistoa Oy on nopeasti kasvanut yli sata ammattilaista työllistäväksi puhtausalan toimijaksi, joka tunnetaan erityisesti homesiivouksiin liittyvästä osaamisestaan. Niina Kesti on myös itse palkittu osaaja, joka esimiehenä koetaan ammattitaitoiseksi ja innostavaksi.

Poistoa Oy on nykyisin alansa arvostetuin ja merkittävin yritys. Se on valtakunnallinen toimija ja sillä on tutkimusten mukaan myös Suomen tyytyväisimmät asiakkaat. Yrityksen kasvunäkymät ovat erinomaiset, sillä sisäilmakysymykset ovat tällä hetkellä erittäin ajankohtaisia. Parin viime vuoden ajan Poistoan kasvua on vetänyt toimitusjohtaja Vesa Virtanen.